Toisessa osoitteessa

Nyt kun oon paljastanut kolmosen odotuksen "pääblogissani" niin uskon, ettei tule enää  kirjoiteltua kahdessa eri blogissa. Niimpä jatkan tästä eteen päin siellä toisessa osoitteessa odotusjutuistakin höpisemisen. Kiitos lukijoille! :) Ehkä haluatte (jotka ette vielä ole) siirtyä TÄNNE lueskelemaan?

16.viikko ja taudista toipumista

Tänään pyörähti jo 16. viikko käyntiin. Nyt täytyy sanoa, että muutama viime viikko on mennyt nopeasti! Jos samaa vauhtia jatkuu, niin kohtahan sitä ollaan jo ns. puolivälissä. Toisaalta välillä tuntuu, että tämä raskaus on kestänyt jo ikuisuuden, eikä viikot vieri millään. Oon yrittänyt nauttia tästä olotilasta, välillä se on toki ollut hankalaa jatkuvan pahoinvoinnin (joka hetkeksi jo helpotti mutta teki comebäkin) takia. Tämä kuitenkin voi olla viimeinen raskauteni, joten yritän ottaa ilon irti niin hyvin kuin pystyy.

Pötsi pyöristyy aika kovaa vauhtia. Muutama päivä sitten se tuntui jo lähes kadonneen, kun meille rantautui tämä ah-niin ihana oksennustauti ja kuihduin hetkellisesti. Lapset pääsi onneksi suht vähällä, ja toipuivat nopeasti. Äiskälle tauti oli vähän rankempi, kaikki lensi aamusta myöhäiseen iltaan ulos, lopulta en uskaltanut vettäkään juuri juoda, ja siitä ei seurannut mitään hyvää. Seuraava päivä (perjantai) sujui ilman oksentelua, mutta voimat oli aivan täysin nollissa. Olin varmaan päässyt vähän kuivumaan, koska olo oli niin heikko. Verenpaine oli mennyt taas matalaksi ja leposyke oli 113. Onneksi, onneksi, paappa tuli hakemaan lapset niiden luo siihen saakka, että mies haki ne töistä päästyään. Sain rauhassa kerätä voimia ja levätä. Vielä tänäänkään, sunnuntaina, olo ei oo ihan entisellään, mutta reilusti parempi jo! Kyllä voi yks oksennustauti viedä voimia! 

Yksi mua kummastuttava juttu on se, ettei mun paino oo vieläkään noussut, tippaakaan. Tuon taudin aikana tipahti parisen kiloa, jotka on varmasti jo tullut takaisin, mutta siis plussalla ei olla vielä ollenkaan. Hyvä juttuhan se on, mutta erittäin erikoista mun kohdalla kyllä!

Sikiön paino: 100 g

Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 10 cm

Koko pituus: 12 cm

SIKIÖ

Tämän viikon alussa sikiö on 13 viikkoa vanha. Vartalo kasvaa nyt huippuvauhtia ja jalat pitenevät samalla kun luusto vahvistuu. Myös lihakset vahvistuvat, joten pian voit tuntea sikiön vilkkaat liikkeet. Tällä viikolla korvat saavuttavat lähes lopullisen paikkansa ja ovat selvästi nähtävissä. Nyt pikkuinen näyttää aivan pienoiskokoiselta vauvalta. Iho on lähes läpinäkyvä, joten kaikki verisuonet kuultavat läpi. Iholle muodostuu ohut untuvakarva (lanugo), joka tulee peittämään koko kehon aina syntymään saakka.

 (vau.fi)

Kivaa sunnuntain jatkoa kaikille :)

Färg & form + Po.P windfleece

Oon vasta hiljattain törmännyt ja tutustunut kyseiseen tuotemerkkiin, ja oon nyt aivan ihastunut. En siis oo kylläkään päässyt testaamaan käytännössä millaisia on laadultaan ja muutenkaan. Mutta hyvää oon kuullut ja hyvältä näyttää.

Koska otetaan se äitiysavustus tällä kertaa rahana, ja voidaan käyttää sitten tuo huima 140e kaikkeen tarpeelliseen, niin ajattelin koota tähän muutaman lempparin mitä harkitsen tuolla rahalla sitten ostavani.

Hoitoalusta

Suloisia kankaisia säilytyskoreja, jotka saa roikkumaan (tälläiset lähtee punaisena ja mustana lapsille pukinkonttiin)

Pinnasänkyyn/ensisänkyyn ihana raitainen pussilakanasetti (tosi eipä vauva tule nukkumaan muutamaan ekaan kuukauteen ainakaan öitään muualla kuin äitin kainalossa)

TÄÄLLÄ hyvä valikoima Färg och formia.

Kevääksi oon ajatellut pikkuiselle Po.Pin windfleecehaalaria, sitä meillä ei oo kummallakaan lapsella ollut ikinä, vaikka olisin halunnut. Vihreä tai punainen olisi kiva.

Käytettynä ajattelin etsiä ehdottomasti, niinkun mahdollisimman paljon muutenkin tarvikkeita ja vaatteita (lukuunottamatta joitain tiettyjä tarvikkeita!)

Siinä säästää niin paljon, kun käytettynäkin voi saada ihan uudenveroista ja paljon halvemmalla kuin uutena ostettuna. Raha kun ei kasva puussa..ainakaan täällä meillä päin :)

TUPLAT VAI EI..VAUNUMIETINTÄÄ!

Mä en nyt millään pääse mihinkään lopputulokseen.. Oon yrittänyt miettiä, mutta en vielä tiedä yhtään tuleeko meille tuplarattaat vai tavalliset vaunut. Onhan tässä toki aikaa miettiä vielä!

Mies ei osaa tähän asiaan oikein sanoa juuta eikä jaata, vaan minä saan päättää (enemmänhän tää asia mua koskeekin toisaalta). 

Kakkoselle ja kolmoselle tulee ikäeroksi se 2v8kk (jos siis syntyy suht ajallaan). Esikoisella ja tokalla on sama ikäero, eikä meillä sillonkaan ollut tuplia käytössä (vasta myöhemmin saatiin tuplarattaat, sellaiset mitä ei ihan vauvalla voi käyttää, ja olihan niiden kans kätevä käydä lenkillä jne.) ja hyvin pärjättiin! Silti tuntuu, että ne olis nyt toisaalta tarpeelliset, mutta toisaalta perus vaunut+seisomalauta voisi myös olla ihan hyvä ratkaisu. 

Jos kuitenkin tupliin päädytään, niin jotkut näistä miellyttäisi

Easywalker Duo

Carena Double Swing

Phil&Teds

Mistään noista ei ole omakohtaista kokemusta, mutta Carenoista ja Phil&Tedseistä oon kuullut pelkkää hyvää. Jos jollain lukijalla kokemuksia tuplarattaista, niin mielelläni otan vinkkejä ja suositteluja vastaan!

Jos taas päädytään vaunuihin (+seisomalautaan) niin..

Brio Happy Harmony kantokopalla + niihin sopiva Brion seisomalauta

Ja oikeastaan tällä hetkellä ei ole muita vaihtoehtoja. Uskon, että noihin Brion vaunuihin kyllä sitten päädytään jos ei tuplia hankita.

Mitä mieltä olette, onko vajaa 3 vuotiaalle + vauvalle tuplat tarpeelliset?

EKOJA LIIKKEITÄ JA PÄÄNSÄRKYÄ

Ekaksi, tervetuloa uusille lukijoille! :)

14. viikko rullailee juuri paraikaa, ja tämän viikon ensimmäisenä päivänä (13+0) tunsin ensimmäisiä pienen pieniä möyrintöjä masusta, ja sen jälkeen onkin tuntunut joka päivä<3 voi kuinka ihania ne onkaan. Koko alkuraskauden on tuntunut jos jonkinlaista kuplintaa ja möyrintää, mutta sitten kun nämä pikkuisen liikehdinnät tuntee, ne kyllä erottaa niistä muista ihme tuntemuksista. Kakkosestakin tunsin samoilla viikoilla, esikoisesta taisi olla rv16+.

Tällä viikolla on myös saanut kivasti kärsiä päänsärystä. Viikonloppuna se taisi alkaa ja joka päivä vaan paheni ja paheni. Toissapäivänä ei ollut itku kaukana kun niin kovaa otti kipeää ja koko pää jyskytti, kamala paine. Eilen oli ihana päivä, kun ei juurikaan särkenyt, mutta tänään aamulla herätessä oli taas tuttu kipu paikalla. Onneksi tosin ei oo nyt koko aikaa tuntunut, toivottavasti ei enää yllykään niin pahaksi kun toissapäivänä, yöh!

(weheartit)

Kuinka paljon voikaan rakastaa jo tätä pientä, noin 10 sentin pituista rakkauden hedelmää.

Päivä päivältä, viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta,

kasvaa isommaksi.

Ja on silti niin pieni syntyessäänkin<3

Rakkauskin kasvaa koko ajan. Tuntuu, ettei enempää edes voi rakastaa, mutta se tunne vain kasvaa päivä päivältä.

Isoveli on ollut jotenkin liikuttavan suojelevainen. Vähän väliä huolehtii, että onhan äiti vauvalla masussa kaikki hyvin? Myös tuleva isosisko käy antamassa masulle haleja, mutta yhtenä päivänä kun makoilin sohvalla, sai masu myös tahallisen kovan lyönnin, jonka jälkeen tyttö kuitenkin halasi ja pyysi anteeksi vauvalta. 

Eilen kun taas kuuntelin illalla dopplerilla ääniä, oli mahassa ilmeisesti jonkin sortin zembalot menossa. Kunnon pauke kuului ja syke oli 150-170 välillä. Koko ajan pieni karkaili anturin alta, niin kovassa menossa hän oli!

EHKÄ PIKKUHILJAA HELPOTTAA?

Välillä on jo päiviä, kun jaksaa enemmän ja oksu-olokin jo vähän helpottamaan päin. Kyökkäillyt oon viimeksi monta päivää sitten, mutta kyllä se etova olo on edelleen joukossa joka päivä, ja siis korostuu silloin kun tulee edes pikkiriikkisen nälkä. Eli syömässä saa olla jatkuvasti! Väsymyskin tuntui jo helpottavan, kunnes toissapäivänä ja eilen olin AIVAN kuollut, ja tuntui että voisin vain nukkua, nukkua ja nukkua. Tänään ollut tuon puolesta parempi olla, en oo vielä kertaakaan tämän päivän aikana maannut sohvalla (joka on viimeisen kuukauden aikana tullut hyvinkin tutuksi) vaikka kello on jo pian kuusi :D Kaupassa kuitenkin tänään kaikki oksetti ja koko ajan pelotti, koska joudun laatoittamaan kaupan lattiaa.

Ylihuomenna kuitenkin alkaa rv14, joten ehkä tämä alkaa olla pian jo voiton puolella, ja jospa tällä kertaa saisin nauttia energisestä keskiraskaudesta? Hassua, että nyt on jo menossa toinen kolmannes.

Keskiviikkona kävin lääkärineuvolassa, ja siellä oli kaikki hyvin, eipä kummoisempia. 

RR 124/76 (viimeksi 105/71) ja hb 119 (viimeksi 107, mukavasti siis noussut raskausvitamiinin ja ehkä ruokavalionkin ansiosta). Sydänäänet+ ja kaikki muutoinkin ok!
Niin, ja mainitsemisen arvoinen asia: mulla on paino miinuksella ekaan neuvolakäyntiin verrattuna! Ekaan neuvolakäyntiin mennessä ei ollut tullut yhtään normipainoon, sitten mulla pahoinvoinnin ansiosta tippui kilo, ja siitä oli noussut jonkin verran, mutta nyt oltiin vielä -200g siihen lähtöpainoon. Tämä on todella outoa, koska aiemmin mulla on jo näihin viikkoihin mennessä tullut n. 3kg.

Lääkärin kanssa pienimuotoisesti juttelin synnytyspelosta, ja hänkin oli sitä mieltä (neuvolan terkan lisäksi) että olisi todella hyvä mennä sinne pelkopolille juttelemaan asiasta. Kuitenkin näin alussa en ehkä vielä "osaa" mennä pelkopolille saakka asiasta juttelemaan, ehkä muutaman viikon päästä voisi pian olla ajankohtaista. Toivottavasti niistä käynneistä on sitten apua edes pikkaisen.

2,5 viikon päästä on pikainen neuvolakäynti, kuunnellaan vaan sydänäänet, ja sitten seuraava kunnon aika marraskuun 12.pvä (sama päivä kun mun koulu jatkuu, taidan siirtää edeltävälle perjantaille ajan, ettei heti tartte olla koulusta pois).

Vauvan liikkeitä alan kohta odotella, koska kakkosesta tunsin liikkeet jo rv 13+ ja ekastakin rv 16+. Toki sitähän ei tiedä, vaikka tästä tuntuisi myöhemminkin.

Hankintoja pikku-Maritalle oon aika paljon jo miettinyt, mutta mitään muuta en oo vielä ostanut, kuin kirppikseltä pari pikkuvaatetta. Ehkä rakenneultran jälkeen uskaltaa ruveta hankintoja pikkuhiljaa tekemään.

Nyt mä taidan tehdä sen, hyppään sohvalle hetkeksi makoilemaan ennen lasten iltatouhuja ;-)

HEMMOTTELU LAUANTAI

..tai voiko sitä nyt hemmotteluksi sanoa, että kiertelee kaupungilla kaupoissa siihen pisteeseen saakka, että jalat on illalla muusia?

No, ainakin hemmottelin itseäni muutamalla jutulla. Käytiin myös syömässä kalkkuna-Subit, nam. Äiti oli mulla shoppailukaverina. Illalla käytiin vielä leffassa katsomassa Polttarittaret, mikä oli ihan hauska!

Kaikki paidat H&M:stä, raitapaita MAMA-mallistoa, muut ihan perus, mutta menee hienosti kasvavan masunkin kanssa. Uudet rintsikat myös kotiutin.

Bodyshopista lähdin hakemaan Hamppu-käsirasvaa, mutta tuoksun perusteella otinkin Mantelia. Ostin myös Teatree-kasvovettä, myyjä sanoi että se on todella hyvää epäpuhtauksille (mitä mulla on nyt tullut vaan lisää ja lisää tän raskauden myötä..). Toivotaan että on sitten kans hyvää! Sopivaa kasvorasvaa en löytänyt sieltä, kun Teatree-sarjan voide olis ollut ihan liian voimakkaan hajuinen, siinähän vuotais silmät päästä. Anttilasta löytyi sitten tollainen sopivanoloinen mattavoide.

Tänään alkoi rv 13! 

Sen kunniaksi tänä aamuna otettu pömppiskuva

VOI RAKKAUS

Sydän oli sulaa vahaa ja silmistä sai pyhkiä onnenkyyneleitä.

Pieni oli ihan villinä ja heitti kuperkeikkoja minkä ehti!

Niin pieni, niin täydellinen.

<3

Kerroin myös tulevalle tuplaisoveljelle sekä ekaa kertaa tulevalle isosiskolle äidin masussa olevasta vauvasta, ja voi että kuinka mä yllätyin iloisesti. Isovelin ilme muuttui samassa niin onnelliseksi, kun tajusi mistä mä puhun, toinen oli niin hellyttävä! Rupesi heti juttelemaan vauvajutuista ja iloisena keksi nimivaihtoehtoja pikkuiselle. Sanoi myöskin, että "mä luulisin, että se on tyttö". Sain myös masuuni haleja ja pusuja <3 Tuleva isosisko oli vähän kummissaan, eikä oikein aluksi tajunnut mistä puhuttiin. Selitin sitten vielä tarkemmin, ultrakuvaa näyttäen ja masuun osoittaen, että "tämä pieni vauva on äitin mahan sisällä, ja kasvaa siellä koko ajan. Sitten, kun se on kasvanut tarpeeksi, se syntyy ja sinäki voit hoitaa vauvaa" En kyllä tiedä tajusko pieni ollenkaan, mutta kyllä sekin silti päivän mittaan kävi antamassa masuun pusuja ja puhui vauvasta. Ihanat muruset.

p.s. La varmistui, ja se olisi nyt sitten 14.4, ja tänään pikku-Marita siis vastasi rv 11+4. 

Työnimi muuttui Napu:sta Maritaksi, koska muistin tässä yksi päivä, että tässä taannoin esikoinen sanoi "Äiti, jos meille vielä joskus tulee vauva, laitetaan sen nimeksi Marita!"

JUMPUTI JUMP

Tänään sain ekaa kertaa dopplerilla kuuluviin ihanan jumputuksen <3 Voi kuinka sitä ääntä olikin ollut ikävä! On taas huojentunut olo, ja muutaman päivän päässä olevaa ultraakin odottelee kivemmalla mielellä, kun kuuli että edelleen siellä masussa pieni on voimissaan.
Äänet kuului ihmeen ylhäältä jo! Muutama päivä sitten, kun kokeilin kuunnella ääniä (sillon ei kuulunut), niin koitin ehkä turhan alhaalta. Nyt kuului jo navan alapuolelta. Ihmekkään kun maha pömpöttää niin kovasti kun kohtu jo pompannut niin korkealle, ja on vielä eteenpäin kallistunut kohtu.

Ajattelin uskaltaa ostaa ensimmäisen pikkuvaatteen sitten ultran jälkeen. KappAhlin Newbie mallisto on niin suloinen, ehkä sieltä käyn sitten jotain nappaisemassa, tai sitten tilaan jotain söpöä esim. Metsolalta.

MIELEN HALLITSEMATON KAAOS JA MASUKUVA

Tätä se nyt sitten vissiin on. Kun on huono olo, kun on väsy ja kun ei vaan yksinkertaisesti ole ollenkaan oma itsensä!

Tuntuu, että kaikki asiat vain kasaantuu, kun ei ole voimia tehdä mitään ylimääräistä. Ja kun tekemättömiä asioita kasaantuu, siitä seuraa stressiä ja tällä hetkellä tuntuu, että koko pää on yhtä sekamelskaa. Lapset huomaa, ettei äiskällä ole kaikki hyvin, koko ajan on äiti vain väsynyt ja potee huonoa oloa. Ja siitähän seuraa.. mikäs muukaan kuin huono omatunto.

Tänään nyt sitten ilmeisesti alkas oikeasti se 11.viikko. Toivon vain, ettei ens viikolla ultrassa mennä taas takapakkia. Tai en kyllä usko sen olevan mahdollistakaan, koska sain kuitenkin näidenkin raskausviikkojen perusteella plussan testiin todella aikaisin! Jos tästä nyt vielä pienenisi viikot, niin olisin tehnyt positiivisen testin rv 2+jotain, ja se tuskin on mahdollista : D
Ensi viikolla siis se kauan odotettu ultra. Onneksi mieltä helpotti jo huimasti viime viikolla tehty ultra, kun näki, että siellä oikeasti majailee pikkuinen ja sydän sykki vimmatusti.

Maha on pullahtanut. Kyllä, nyt jo. Tai turvotustahan tämä on pääasiassa, mutta kyllä kohdun jo tuntee ja housut puristaa. Tokaakin odottaessa kyllä näistä viikoista eteenpäin maha vaan kasvoi kasvamistaan. Kai se on siis nytkin sama edessä! Ensimmäiset mama-housutkin olen jo hankkinut, kyllä. Ne on ihanat! Näyttää tavallisilta kapeilta farkuilta, mutta masuosuus on trikoota. Ne on ihan perus H&M mama-mallistosta, ja hintakaan ei ollenkaan päätä huimannut. Aion kyllä tuota mallia ostaa vielä parit housut lisää, eri väreissä vaan. Muutenkin tuntuu, ettei ole niin mitään päällepantavaa, voi kun tahtoisin lisää vaatteita ja PALJON. Mutta lapsillekin on taas niin paljon hankittavaa, että taitaa ne omat shoppailut jäädä minimiin.

Päätin uskaltaa jo julkaista ensimmäisen masukuvankin tästä pienestä jalkapallostani, olkaa hyvät:

Tänään kokeilin astua vaakaan, siinä pelossa että painoa olisi tullut jo muutama kilo humpsahtaen vaan. Yllätyinkin positiivisesti, kun painoa oli yhtäkkiä tippunutkin kilo! No toisaalta, oon syönyt varmasti paljon vähemmän kaloreissa nyt viimeviikkoina, kuin normaalisti.. ja suklaa on jäänyt kokonaan, mitä ennen vedin kerran viikossa ainakin. Tosin viikonloppuna tein poikkeuksen ja söin kaksi suklaapatukkaa moneen viikkoon! Oli hyvää, mutta ei jääny päälle mitään suklaahimoa.. Enemmän mieleni tekee kirrrrpeita karkkeja (eilen vedin iltapalan kanssa pienen Missä X pussin).

PERUUTETAANPAS VÄHÄN

Käväisin tiistaina siellä neuvolassa, mutta eihän niitä sydänääniä kuulunut. Paniikki iski, ja olin jo varma ettei masussa edes ole mitään! Sain kuitenkin varattua Mehiläiseen ultra-ajan jo seuraavalle päivälle. Huh! Pelotti ja jännitti ihan kamalasti, näin jo mielessäni kaikenmaailman kauhukuvia kohdunulkoisesta, tuulimunasta ja kuolleesta sikiöstä.
Keskiviikkona aamulla odottelin Mehiläisessä omaa vuoroani ja sydän meinasi pompata ulos rinnasta, niin paljon mua jännitti. Gynelääkäri oli onneksi tosi mahtava, se osas rauhoitella ja oli muutenkin tosi mukava. Hetken juttelun jälkeen aloitettiin ultraus, ja ruutu oli aluksi lääkäriin päin. Pian ruutu käännettiin niin, että myös mä näin. Lääkäri selitti "tuossa on pää, tuossa peppu" jne. Ja näin pikkuisen ihanuuden omin silmin <3 Se oli rakkautta ensi silmäyksellä! Sydän hienosti sykki ja kaikki näytti olevan oikein hyvin. Sain myös tietää, että mulla on eteenpäin kallistunut kohtu. Viikkojahan piti olla tuolloin neuvolan mukaan 10+3, mutta mentiinkin vähän takapakkia! Ultrassa pieni vastasikin vasta max. 9+0. Tarkemmin viikot ja laskettu aika selviää sitten siinä ekassa kaupungin tarjoamassa ultrassa, joka on alle kahden viikon päästä. Hiukan kyllä harmittaa, koska ylihuomenna olisi alkanut jo 12. viikko, mutta eipä tuo haittaa, pääasia ehdottomasti, että kaikki näytti masussa olevan hyvin.

Eilen oli kamala aamu. Sain kyllä aamupalan syötyä (kuivaa ruisleipää omppumehun kanssa, sekä muutaman salmiakin). Suihkun jälkeen olo heikkeni ja silmissä vain musteni. Huvikseni koitin mitata verenpaineen joka oli 95/57. Hetkenpäästä lensikin oksu ja siinä samalla meinasin tukehtua siihen. Hyi, mä sanon! Pahoittelen jos kirjoitan ällöistä jutuista, mutta raskauteen liittyy vähän sellaisiakin juttuja, ja  hyvän maun rajoissa niistäkin ajattelin tänne kirjoittaa.

Väsyttää!

EKA KYMPPI TAKANA

Tänään rv 10+1, joten ensimmäinen kymppi olisi jo tallattuna läpi, ja laskettuun aikaan olisi jäljellä vielä kolme samanlaista pätkää. Miten lyhyeltä ajalta se tuntuukaan tuolla tavalla ajateltuna! Mutta onhan tässä pitkä taival vielä edessä päin.

Väsymys ja huono olo on läsnä lähes 24/7. Siitä syystä en kyllä oo tuntenut itseäni järin hehkeäksi ja iloiseksi. Ehkä tämä tästä muutaman viikon päästä, ehkä..? On tämä alku kyllä kieltämättä aika ärsyttävää aikaa, kun kaikki on niin epävarmaa ja oma olo on kaikkea muuta kuin hyvä. Pitäisi toki osata nauttia tästäkin ajasta, ja kyllä mä yritänkin, vaikka tästä olosta valitankin. 

Fyysisten oireiden lisäksi on toki nämä ihanat vuoristoratafiilikset. Tiedättekö sen tunteen, kun sekunti sitten itketti ja nyt naurattaa? Tai sen, kun juuri äsken oli olo niiin onnellinen, kunnes iskeekin kamala masennusolo ja kaikki tuntuu niin kamalalta ja väärältä?

Tänään aamulla kävin labrassa verikokeissa ja viemässä pissunäytteen. Otettiin myös ne seulontaverikokeet. Aiemmilla kerroilla osallistuin seulontoihin sen kummemmin miettimättä muita vaihtoehtoja, mutta nyt mietittiin, että jos mennään siihen ultraan ihan vaan katsomaan, että onko masussa ylipäätään elämää, sekä tarkistamaan pitääkö laskettu aika paikkansa. Mutta päätettiin nyt sitten tälläkin kertaa kuitenkin osallistua veriseulaan ja niskaturvotuksen mittaukseen.

 Nyt oikeaa kyynärtaivetta koristaa komea mustelma!

Soitin tänään myöskin neuvolaan, ja kysyin josko voisin joku päivä tulla käymään ja kokeiltais kuunnella sydänääniä. Sain heti huomiselle ajan. Nyt jänskättää, ja niin paljon toivon, että saisi sen pienen jumputuksen kuulla.

Ultraan reilu kaksi viikkoa. Mene aika, mene.

Jos tätä nyt joku jo lueskelee, niin millaisia oloja teillä on ollut alkuraskaudessa? Entä oletteko osallistuneet sikiöseulontoihin tai mitä mieltä niistä ylipäätään olette?

11. raskausviikko:

Sikiön paino: 2,5-4g

Sikiön pituus päästä peppuun 33-41mm

Tämän viikon alussa alkio on kahdeksan viikon ikäinen, ja koska kaikki rakenteet ovat nyt muodostuneet, alkiovaihe päättyy. Alkiosta on kasvanut sikiö. Latinaksi sikiö, foetus, tarkoittaa pientä ja nuorta. Tämän pikkuisen ensisijainen tehtävä onkin nyt kasvaa ja kypsyä syntymään saakka.

Sormet ja varpaat näkyvät nyt selkeästi ja käsivarret ja jalat ovat lähestulkoon oikeilla paikoillaan. Käsivarret ovat taipuneina kyynärpäistä ja ranteista ja ne ovat jo sen verran pitkät, että kädet yltävät koskettamaan toisiaan rinnan yli. Tästä eteenpäin kädet ja jalat kehittyvät hieman aikaisempaa hitaammin.

Aivot, jotka muodostuvat nyt kahdesta suuresta puolikkaasta, alkavat hieman saadan sikiön liikkeitä hallintaansa. Sikiöllä on nännit ja pian se osaa pissata, kun munuaiset alkavat tuottaa virtsaa. Silmäluomet peittävät silmät lähes kokonaan ja nenänpää tulee näkyviin tällä viikolla. Kitalaki muodostuu ja ylähuulen kehitys päättyy. Ensimmäinen kunnollinen ihokerros peittää sikiön ja sen luinen ranka, alkaen ylävartalosta, muuttuu vähitellen rustosta luuksi.

(vau.fi)

ALKU

Ajattelimpa koittaa aloittaa ihan uuden blogin, uudella aiheella. Pidän toistakin blogia, mutta koska sitä en kirjoittele anonyyminä, niin en sinne (vielä) tahdo tästä aiheesta pölistä. Niimpä tämä tuntui tällä hetkellä oivalta vaihtoehdolta. 

Alussahan tässä vielä mennään, ja mitä vaan voi tapahtua, se pyörii koko ajan mielessä. Ei auta kuin yrittää olla murehtimatta ja toivoa kaiken menevän loppuun saakka hyvin. Olen vain aika kova kehittelemään pääni sisällä kaikenmaailman pelkotiloja, ja näin myöskin pelkään menettäväni tämän pikkuisen. Pelko ja stressaaminen ei kuitenkaan ainakaan auta asiaa yhtään, joten yritän tällä kirjoittamisella vaikkapa sitten rentoutua ja koittaa olla turhia stressailematta.

Kaksi rakasta piipertäjää jo löytyy, ja tämä masussa majaileva pienen pieni Napunen on meidän kolmas. 

Mitään muuta todistetta mulla ei vielä tosin hänestä ole, kuin (muutamassa) testissä kaksi viivaa sekä nämä OLOT! Oloja todellakin on. 

Viikolla kymmenen nyt ollaan menossa, ja ultra olisi kolmen viikon päästä. Miten hi-taaaas-ti tulevat kolme viikkoa mahtaakaan mennä? Luultavasti toooo-del-la hiiiii-taaaaas-ti. Mutta, onneksi kaksi jo olemassa olevaa elohiirtä pitää tämän mamman kiireisenä, eikä (onneksi?) tylsiä hetkiä kovin usein pääse olemaan. 

Välillä sitä iskee kauhu, paniikki, pakokauhu. Meillä on kaksi lasta, ja niidenkin kanssa elämä tuntuu välillä todella hektiseltä uhmineen ja iloineen. Pyykkiä on jo nyt kamalat vuoret ja tällä äiskällä kädet täynnä töitä kotona. Pian lapsia onkin KOLME, ja pyykkivuoret kasvaa entisestään, touhut ja tohinat lisääntyy ja silloin ei varmasti ainakaan tule olemaan kovin usein hetkiä "mitäs sitä nyt tekisi..?". Tulee mietittyä omaa jaksamista, meidän vanhempien omaa aikaa sekä myöskin sitä, että riittääkö kaikille kolmelle lapselle huomiota tasapuolisesti?

Kaikki tulee ainakin olemaan aina yhtä rakastettuja, se on varma se<3

Ja olen mä niin onnellinen. Jos vain kaikki nyt hyvin menee loppuun saakka, ja me saadaan uusi vauva syliimme. On se uskomattoman ihanaa ja olen niin kiitollinen, että ollaan saatu kaksi ihanaa lasta ja vielä näillä näkymin kolmaskin meille suodaan. Ei tässä osaa muuta ollakkaan, kuin kiitollinen.